keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Loukkaantumisista

Loukkaantumiset. Sana, joka on vaivannut mua joka ikinen treenikausi, kaikesta ennaltaehkäisystä huolimatta. Ne muistuttaa siitä, että kaikki se työmäärä, aika ja omistuneisuus, mitä treenaamiseen on laittanut, voi kaatua ihan tosta vaan hukkaan. Varmaan ainut asia, mitä inhoan maaillmassa.
Mun hiljaiselo täällä blogissa on johtunut juuri tosta kirotusta asiasta. Kuten viime postauksessa kerroin, niin putosin treenatessa polven päälle ja loukkasin sen. Tän saman polven kanssa oon taistellut jo kolme vai neljä vuotta putkeen. Tällä kertaa takaristisiteiden repeämä ja polven  löystyminen. ARGH.


 


 Mä tiedän, että loukkaantumiset kuuluu urheilijan elämään, niihin "kannattais tottua". Mut ihan suoraan on pakko sanoa, että ottaa koville monta vuotta peräkkäin kokea aina just ennen kisakautta takapakkia. Mulla oli nytkin niin hyvä flow päällä kaikessa tekemisessä, motivaatio ihan huipussa. En tehnyt muuta, kuin kävin koulua ja treenasin. Oikeesti. Ratsastus ja kunnon kohottaminen oli ykkösprioriteettina. Kun sitten ihan yhtäkkiä varoittamatta putoaa tosta, välillä jopa epäinhimillisestä treeniarjesta, niin sen saman motivaation ja flown ylläpitäminen on pirun vaikeeta.

Ekat neljä päivää putoamisen jälkeen hypin seinillä, kun en voinut enää elää mun minuuttiaikataulua. Joku muu ratsastaa hevoset, salille ei saa mennä.. Yhtäkkiä kalenteri onkin melkein tyhjä ja omaa aikaa on loputtomasti. Mitä se semmonen olikaan? Ton neljän päivän jälkeen alkaa vaihe, joka on ihana-kamala. Alan elää "normaalia elämää", näkemään kavereita vapaa-ajalla ja käymään leffoissa- kaikkea sitä, mitä suurin osa mun kavereista tekee. Mulla tuli päähän, että tällastako siis tää elämä ois ilman ratsastusta? Aika rentoa... Tollanen rentoutuminen on joo ihanaa, mutta palaaminen takasin siihen arkeen on mulle rankkaa.

Nimittäin tiedän, että osa mun ystävistä kokee, että en vietä tarpeeksi niiden kanssa aikaa ja osallistu kaikkeen yhteiseen tekemiseen. Ja kun oon loukkaantuneena, pääsen kuromaan kiinni kaikkea sitä yhteistä, mistä oon jäänyt pois treenatessani. Mulla on maailman ihanimmat ystävät ja niiden tuki ja turva. Sitten kun koittaa se päivä ja paluu siihen treeniarkeen, niin mulla nousee aina itku kurkkuun. Oon laittanut ratsastuksen ja tavoitteet ykköseksi ja omasta päätöksestä jättänyt ystävien kanssa olemisen ja jokapäiväisen juoruilun ja hengaamisen toiseksi. Loukkaantumiset antaa palan sitä kakkua, mutta pitää yrittää muistaa, että se on vaan hetkellistä. Molempia ei täyspainotteisesti voi ottaa, toinen on valittava.



 
 
Rakastan ratsastamista, se on elämäntapa. Motivaatio ailahteli treeneistä poissa ollessani, mutta tänään, kun sain mennä hevosen selkään käymään, niin muistin taas miksi sitä teenkään. Ei sanat riitä kuvailemaan oonnellisuuden määrää!! Voitin itseni, mua pelotti ihan hirveästi, että putoan taas ja koko kausi menee pipariksi. Mutta mun hevoset hoiti homman:)

 



Plääni on nyt jokapäiväinen kouluratsastaminen ilman alapohkeita harjoitusravissa, laukassa ja käynnissä ilman jalustimia. Näin en rasita jalkaa, mutta pääsen löytämään taas palasia takaisin. Kenttäkisojen aloituksesta en osaa vielä sanoa. Ypäjän hallikisat piti jättää nyt väliin. EM ja PM tavotteet pysyy samana. Eletään päivä kerrallaan ja toivotaan nopeaa parantumista. 2vkn välein fyssaria ja jokapäiväistä kuntoutusta.

Kolme talvea sitten multa korjattiin polvilumpiota leikkauksella. Kaksi talvea sitten mulla kiristettiin polvi. Viime talvena mulle tuli kipeänä ollessa verisuonitauti. Ja tänä talvena taas tää polvi. Pakko sanoa, että loukkaantumiset on kasvattaneet mua. En väitä , että olisin tottunut niihin, joka kerta ne kirpaisee. Mutta musta on tullut vahvempi ihminen. Oon oppinut muuttamaan suunnitelmia nopeassakin ajassa, asennoitumaan siihen, että tavoitteet saattaa muuttua. Loukkaantumiset syö, mutta antaa kyllä myös uutta perspektiiviä kaikkeen tekemiseen.


Huh, ihana saada ajatuksia ulos.
Vahvaa ja iloista loppuviikkoa kaikille :) xx Renja



 



5 kommenttia:

  1. Voi hitto, tsemppiä! Mulla meni viime kesänä eturistiside poikki ja lähes puol vuotta olin pois hevosen selästä. Nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä että pysytään kuskit ja hevoset kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo polvivaivat sucks! Kisaradoille terveinä!! :)

      Poista
  2. Heippa,

    Olen neljännen vuoden digitaalisen viestinnän opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Teen opinnäytetyötäni aiheesta bloggaaminen harrastamisen tukena ja tapauksena tutkin ratsastusta. Olisikohan Sinulla aikaa vastata kyselyyni?

    Kyselyyn vastataan anonyymisti ja vastaukset käsittelen luottamuksellisesti vain opinnäytetyötäni varten. Vastaaminen vie noin 2-5 minuuttia. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi – arvostan suuresti panostasi opinnäytetyöni eduksi!

    Aikaa vastaamiseen on 28.3. asti. Linkki kyselyyn löytyy tästä:

    Kysely bloggaajalle

    Yst. terv.
    Oona Müller
    oona.muller@metropolia.fi

    VastaaPoista
  3. No hitto, toivottavasti saat selätettyä polvivaivat. Kurjia kaikki loukkaantumiset. Mutta on se tosiaan niin, että loukkaantumisen jälkeen aikaa vapautuu. Itse katkaisin solisluuni kolme viikkoa sitten ja oikeastaan nyt on ollut aika ihanaa vain olla perheen kesken kotona, kun ei ole ollut tallillelähtöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hitaasti mutta varmasti tässä kuntoutuu! Voi ei, paranemisia sinnekkin, mutta jos jotain hyvää niin ainaskin on aikaa keskittyä muihin uusiin asioihin :)

      Poista