RENJA

 Olen Renja Vänskä, toukokuussa 1996 syntynyt reipas ja sinnikkyydellä pakattu tyttö. Ratsastan kolmatta vuotta junioreiden kenttäratsastuksen maajoukkueessa ylpeänä Suomen lipun alla. Tavoitteeni lajissa ovat korkealla. 

Synnyin urheilupainotteeseen perheeseen sisarkolmikon vanhimmaksi. Isäni juoksee maratoneja ja äitini on vetänyt puolitriathlonin ja ratsastanut. Urheilijan arvot ja elämäntavat ovat siis perheessäni tuttuja. Vanhempani ovat kuitenkin tehneet selväksi, että koulunkäynti ja hyvä koulutus pitää priorisoida ensimmäiseksi. Ammattiurheilijaksi haluavallakin  pitää olla back up- plan. 

Niinpä minut laitettiin  leikkikouluun Helsingin ranskalais-suomalaiseeen kouluun. Opiskelin siellä yläasteen loppuun asti. (Kuinka monta kertaa olenkaan ollut kiitollinen sujuvasta ranskankielestäni ulkomailla ollessani !!). Lukion aloitin Etelä- Tapiolan lukiossa. Etis ei katso pahalla poissaoloja treenien ja kilpailumatkojen takia, vaan joustaa: siis ihan huippukoulu tällaiselle,joka viilettää aina ties missä!

Vaikka olen pitänyt koulunkäynnin urheilun edellä, niin omassa päässäni ne menevät aika tasoissa. Rakkaus kaikkeen urheiluun on aina ollut osa elämääni. Melkein kaikki lajit on tullut kokeiltua: karate, miekkailu, telinevoimistelu, luistelu, uinti, juoksu...  Ratsastus on kuitenkin se, joka kolahti isosti. 

Aloitin säännöllisen ratsastamisen 7- vuotiaana ja näiden vuosien varrelle on mahtunut vaikka mitä. Suuri määrä opettavaisia hevosia, lukematon määrä valmennustunteja, monia valmentajia, onnistumisia ja epäonnistumisia kilpailuissa, itkua, naurua... Ratsastus on laji, joka antaa niin paljon!

 Perusopetuksen ja korvaamattoman pohjan kaikelle tekemiselleni sain Lounaisrannikon Ratsastuskoulusta.  Vuokraponi Seareef´s Aprilin myötä kiinnostuin kenttäratsastukesta ja pääsin aluevalmennuksiin Minna Leppälän, nykyisen kotivalmentajani ja suurimman tsempparini, luo Kirkkonummen Peuramaalle. Ponin jäätyä pieneksi tuli vihdoin aika hankkia oma hevonen.

Ensimmäisen hevoseni Lord Mayorin eli Leevin kanssa pääsin määrätietoisen ja tavoitteellisen treenaamisen makuun. Pääsimme maajoukkueeseen vuonna 2011 Piia Pantsun ja Seppo Laineen tarkkojen silmien alle. Kova treeni vei kilpailukentille ja taso tasolta eteenpäin. Halu kehittyä ja tulla paremmaksi on kova ja se kasvaa kasvamistaan. 


Kilpailuviettini on korkea ja asenteeni sopii kilpaurheiluun. En luovuta ennen kuin olen tyytyväinen. Jokainen häviö ja pilalle mennyt liike jää  takaraivooni jyskyttämään, kunnes saan suorituksen korjattua. 

Varsinaista mottoa minulla ei ole, mutta tukeudun ajatukseen, että "kova työ palkitaan". Uskon vahvasti siihen, että unelmista voi tulla totta, kunhan niitä lähtee tavoittelemaan täysin rinnoin työtaakkaa ja matkaa pelkäämättä.